Hermokipu ja hermo­liuku­harjoitteet

Puutuminen, pistely ja säteilevä kipu kertovat usein herkistyneestä hermosta. Herkistyminen ei yleensä tarkoita, että hermo olisi vaurioitunut.

Hermo liikkuu, kun sinä liikut

Ääreishermot kulkevat selkäytimestä käsiin ja jalkoihin lihasten, luiden ja jänteiden lomassa, paikoin ahtaiden kanavien läpi. Kun kurotat, kumarrut tai taivutat rannetta, hermon reitti pitenee tai lyhenee. Hermo mukautuu tähän liukumalla ympäröivien kudosten välissä, vähän kuin johto suojaputkessa, ja venymällä hieman.

Liukuminen on hermolle kevyttä. Venyminen kuormittaa enemmän, koska hermon sisällä kulkee pieniä verisuonia. Siksi hermoa ei pidetä pitkään voimakkaassa venytyksessä.

Miksi hermo oireilee?

Hermo tarvitsee toimiakseen verta, tilaa ja liikettä. Jos hermoa puristetaan tai venytetään pitkään, se herkistyy ja alkaa reagoida liikkeeseen tai paineeseen, joka ei tavallisesti tunnu miltään. Tyypillisiä hermoa kuormittavia tilanteita ovat:

  • ranne pitkään koukussa, esimerkiksi nukkuessa
  • nojaaminen kyynärpään varaan tai kyynärpää pitkään koukussa
  • pitkä istuminen
  • niska pitkään samassa asennossa

Herkistynyt hermo tuntuu puutumisena, pistelynä, kihelmöintinä tai polttavana tai säteilevänä kipuna. Useimmiten kyse on hermon toiminnan häiriöstä, joka voi rauhoittua, kun kuormitus vähenee ja liike palaa.

Liu'utus vai venytys?

Hermoliukuharjoitteessa hermon reitti pitenee toisesta päästä ja lyhenee toisesta. Hermo liikkuu, mutta venymä pysyy pienenä. Tutkimuksissa liu'utus on tuottanut hermoon enemmän liikettä ja vähemmän venymää kuin venytys, joten omahoidossa aloitetaan liu'utuksilla.

Mitä tutkimus kertoo?

Hermon liu'utuksia on tutkittu useissa tutkimuksissa. Niiden on todettu vähentävän kipua ja parantavan toimintakykyä erityisesti selkä- ja niskaperäisissä säteilyoireissa. Vaikutukset ovat olleet pieniä tai kohtalaisia, ja tutkimusten laatu vaihtelee. Rannekanavaoireyhtymässä näyttöä on vähemmän. Liu'utukset ovat turvallisia, kun ne tehdään rauhallisesti ja oireiden mukaan.

Näin teet harjoitteet

  • Aloita yhdellä harjoitteella, joka vastaa oireesi sijaintia.
  • Tee liike A ja sitten liike B. Se on yksi toisto, ja sen pitäisi kestää 4–6 sekuntia.
  • Tee pienesti: korkeintaan kevyt veto. Ei kipua eikä puutumista.
  • Älä jää asentoon, vaan liikuta edestakaisin.
  • Aloita viidellä toistolla kerran päivässä. Jos olo on illalla ja seuraavana aamuna ennallaan tai parempi, nosta kymmeneen toistoon 1–2 kertaa päivässä.

Hermoliukuharjoitteet

Peukalo, etu- ja keskisormi: keskihermon liu'utus

Istu ja nosta käsi sivulle olkapään alapuolelle, kämmen kattoon päin. A: suorista kyynärpää ja taivuta ranne niin, että sormet osoittavat ylös. B: koukista kyynärpää ja taivuta ranne niin, että sormet osoittavat alas.

Annos: 5 toistoa kerran päivässä, myöhemmin 10 toistoa 1–2 kertaa päivässä.

Lopeta, jos sormet puutuvat enemmän.

Pakara, takareisi tai jalka: iskiashermon liu'utus selinmakuulla

Makaa selälläsi, koukista lonkka ja ota käsillä kiinni reiden takaa. Pidä reisi paikallaan. A: suorista polvea ja osoita varpailla poispäin. B: koukista polvea ja vedä varpaat itseäsi kohti.

Annos: 5 toistoa kerran päivässä, myöhemmin 10 toistoa 1–2 kertaa päivässä.

Lopeta, jos säteily ulottuu kauemmas, jalkaterä puutuu enemmän tai jalka heikkenee.

Istumatyön tauolle: iskiashermon liu'utus istuen

Istu tukevalla tuolilla, kädet reisillä ja jalat lattiassa. A: suorista polvea ja nosta katse ylös. B: laske jalka ja vie leuka kohti rintaa.

Annos: 5 toistoa kerran päivässä, myöhemmin 10 toistoa 1–2 kertaa päivässä.

Lopeta, jos säteily ulottuu kauemmas, jalka puutuu enemmän tai selkäkipu voimistuu.

Arki ratkaisee

Harjoite vie päivästä muutaman minuutin, mutta muu aika vaikuttaa hermoon vähintään yhtä paljon:

  • Vältä pitkiä asentoja, jotka puristavat tai venyttävät hermoa.
  • Pidä ranne yöllä mahdollisimman suorana, äläkä nojaa kyynärpään varaan.
  • Nouse istumasta 30–45 minuutin välein.
  • Liiku normaalisti. Kävely, pyöräily ja muu tuttu liikunta sopivat yleensä hyvin, kun oire ei pahene.

Milloin kevennät tai lopetat?

Kevyt veto, joka häviää minuuteissa
Jatka.
Tuntemus jää päälle tai yöoire lisääntyy
Tee pienempi liike ja vähemmän toistoja.
Puutuminen tai säteily lisääntyy, oire leviää tai voima heikkenee
Lopeta. Jos olo ei palaa ennalleen muutamassa päivässä, hakeudu lääkärin tai fysioterapeutin arvioon.
Oire ei helpota 3–4 viikossa
Hakeudu lääkärin tai fysioterapeutin arvioon.

Lähteet

Näytä lähteet (6)
  • Basson, A., Olivier, B., Ellis, R., Coppieters, M., Stewart, A., & Mudzi, W. (2017). The effectiveness of neural mobilization for neuromusculoskeletal conditions: A systematic review and meta-analysis. Journal of Orthopaedic & Sports Physical Therapy, 47(9), 593–615. https://doi.org/10.2519/jospt.2017.7117
  • Coppieters, M. W., & Butler, D. S. (2008). Do 'sliders' slide and 'tensioners' tension? An analysis of neurodynamic techniques and considerations regarding their application. Manual Therapy, 13(3), 213–221. https://doi.org/10.1016/j.math.2006.12.008
  • Coppieters, M. W., Andersen, L. S., Johansen, R., Giskegjerde, P. K., Høivik, M., Vestre, S., & Nee, R. J. (2015). Excursion of the sciatic nerve during nerve mobilization exercises: An in vivo cross-sectional study using dynamic ultrasound imaging. Journal of Orthopaedic & Sports Physical Therapy, 45(10), 731–737. https://doi.org/10.2519/jospt.2015.5743
  • Lin, L.-H., Lin, T.-Y., Chang, K.-V., Wu, W.-T., & Özçakar, L. (2023). Neural mobilization for reducing pain and disability in patients with lumbar radiculopathy: A systematic review and meta-analysis. Life, 13(12), 2255. https://doi.org/10.3390/life13122255
  • Schmid, A. B., Fundaun, J., & Tampin, B. (2020). Entrapment neuropathies: A contemporary approach to pathophysiology, clinical assessment, and management. PAIN Reports, 5(4), e829. https://doi.org/10.1097/PR9.0000000000000829
  • Topp, K. S., & Boyd, B. S. (2006). Structure and biomechanics of peripheral nerves: Nerve responses to physical stresses and implications for physical therapist practice. Physical Therapy, 86(1), 92–109. https://doi.org/10.1093/ptj/86.1.92

Hermojen kulkureitit kuvina ja taulukkona löydät anatomian sanastosta.

Tietopankin tieto on yleistä, eikä se korvaa lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen arviota. Jos oireesi ovat uusia, voimakkaita tai pahenevat, hakeudu arvioon.

Haluatko, että katsotaan tilannettasi yhdessä?

Varaa aika

Oliko artikkelista hyötyä, löytyikö virhe tai haluaisitko lukea jostain aiheesta? Anna palautetta tai ehdota aihetta.